Olen 18-vuotias reipas tyttönen lappeenrannasta. tykkään ruuanlaitosta, siivoamisesta, kirjoittamisesta ja tietenki pikkuisesta kisustani iitusta. opiskelen tällä hetkellä talonrakentajaksi. tarkoituksenani on valmistumisen jälkeen pitää välivuosi ja tehdä töitä - jonka jälkeen aion jatkaa opiskelujani ammattikorkeakoulussa.
blogini tarkoitus on antaa ryhtiä painonpudotus tavoitteeseeni. painan n. 80 kg ja olen 168 cm pitkä, eli siis ylipainoa löytyy hieman. en hae laihduttamisella vain ulkonäköä parantavia seikkoja, vaan haluan kohottaa kuntoani ja parantaa elämänlaatua. minulla on astma ja valitettavasti poltankin, joten muutoksia olisi saatava aikaan. ylipainon, liikkumattomuuden ja tupakoinnin takia nukkuminen on vaikeaa, koska henkeä ahdistaa joka ilta. eli siis tupakointi saa loppua!
tarkoituksenani on näin aluksi ostaa kuntopyörä, jonka toivottavasti huomenna löydän! haluaisin myös päästä kokeilemaan eri kuntoilulajeja kuten kuntonyrkkeilyä, aerobiciä yms. toivoisin, että jakaisitte kokemuksianne! tavoitteenani olisi saada melkein 20 kg pois, sillä painoin 62 kg kaksi vuotta sitten.
blogiini aion myös kirjoitella kuntoilunimäärät, uusien kevytruokien reseptit ja saamani tulokset! kuntoilun iloa ;)
kirjoittelee, amna
ps. antakaa vinkkejä ruokiin, kuntoiluun ja etenkin tupakoinnin lopettamiseen, kiitos!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.